Ferenc Molnár: Koulupoikia (ja kirjoittajan paluu blogilleen)

(Sain yhtäkkisen inspiraation kirjoittaa taas tänne tämän kirjan luettuani. Leikitään että en ole ollut kirjoittamatta puoleen vuoteen, jooko?)

Ferenc Molnárin Koulupoikia (A Pál utcai fiúk) ilmestyi vuonna 1907 ja kertoo koulupoikien leikeistä 1800-luvun lopun Budapestissa – ja siitä, kuinka leikkeihin sekoittuu vakavampi, katkerampi sävy ja ne johtavat kipeästi kohti aikuisuutta. En halua paljastaa varsinaista juonta, kerron vain että alkuasetelmassa Pál-kadun (kirjassa suomennettu Paavalinkaduksi) poikajoukko ryhtyy puolustamaan "grundiaan", eli leikkipaikkanaan toimivaa tyhjää tonttia, kilpailevaa poikaporukkaa vastaan. Johtajana heillä on rohkea, älykäs ja oikeudenmukainen János Boka, ja poikien joukossa on kaikenlaisia persoonallisuuksia kuten keikarimainen ja tyylikäs Csele, toistensa kanssa alati nahistelevat Barabás ja Kolnay, kookas ja viheltelevä Csónakos – ja Ernő Nemecsek, pieni, vaalea ja kiltti poika, joka on oikeastaan kirjan päähenkilö, ja omalla tavallaan osoittautuu pojista sankarillisimmaksi.

Koulupoikia on mukaansatempaava ja lumoava kirja, enkä yhtään ihmettele että sitä luetaan edelleen yli sata vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Molnárin kirjoittamistavalla on jokin erityinen taito imaista lukija (ainakin minut) suoraan tapahtumien keskelle niin että kaikki tuntuu yhtä elävältä kuin jos se todella tapahtuisi ympärillä. Tarina on toisaalta yksinkertainen kertomus taisteluleikistä joka saa odotettua dramaattisemman käänteen. Toisaalta siitä löytyy monia tasoja ja lukija voi pohtia, mitä tapahtumat kertovat ihmisestä, lapsista ja aikuistumisesta ja elämästä ylipäätään. Tällainen täydellisen kirjan minusta pitää ollakin, toisaalta viihdyttävä ja tunteisiin vetoava kertomus ja toisaalta jotain, jota voi halutessaan ajatella vaikka kuinka paljon. Pienestä kirjasta saa irti vaikka mitä.

Koulupoikia julkaistiin suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1913 Matti Kivekkään suomennoksena. Nyt Outi Hassi on suomentanut kirjan uudestaan. En ole lukenut Kivekkään suomennosta, sillä ennen kuin aloin lukea sitä, sain kuulla että uusi suomennos on tulossa, ja päätin lukea sen ensiksi. Mitä olen selailemalla vertaillut näitä kahta suomennosta, vaikuttaa Hassi kuitenkin tehneen kielestä nykylukijalle luettavampaa - menettämättä sinänsä Molnárin omaa tyyliä - ja korjanneen joitain virheitä. Huomattavinta on se, että toisin kuin Kivekäs, Hassi on säilyttänyt poikien nimet alkuperäisessä kirjoitusasussaan. Kivekkään suomennoksessa kun valittiin sangen kummallisia ratkaisuja, joissa osa nimistä oli muutettu (sinänsä täysin ymmärrettävistä syistä) kirjoitusasultaan suomalaiselle helpommin lausuttaviksi (esim. Kolnay -> Kolnai, Pásztor - > Pastor), mutta osa nimistä oli muutettu kokonaan toisiksi, mutta edelleen unkarilaisiksi nimiksi. Cselestä oli tehty Tibor (mikä tietääkseni on etunimi kun poikia puhutellaan tässä yleensä sukunimillä, vaikka voivathan etunimet välillä olla sukunimiäkin), Csónakosista Katona ja erityisen kummallisesti oli päähenkilölle, pienelle vaalealle Nemecsekille, annettu täysin erilainen nimi Török (jonka merkitys vieläpä on "turkkilainen" eli ei kovin hyvin henkilön ulkonäön ja olemuksen kuvauksen kanssa täsmäävä).

On sinänsä ymmärrettävää, että lastenkirjaksi tarkoitetun kirjan nimiä muutettiin helpommin lausuttaviksi suomalaisille, etenkin kun tällainen oli tyypillistä käännöskirjallisuudelle muutenkin silloin. Mutta minusta on hyvin kummallista muuttaa monien keskeisten henkiöiden nimet täysin tunnistamattomaksi mutta silti sinänsä edelleen unkarilaisiksi nimiksi. Silloin kirjasta ei voi edes keskustella muunkielisen version lukeneiden kanssa, ja lisäksi nimien merkityksestä saattaa sanakirjan omistaville tulla mielleyhtymiä joita alkuperäinen kirjailija ei ole ollenkaan tarkoittanut. Lukijahan ei aavista, että käännöksen unkarinkieliset nimet eivät ole samoja nimiä kuin alkuperäisteoksessa oli. 

Muuten Kivekkään suomennustyö oli varmasti ansiokasta tämän romaanin saattamisessa suomenkielisten lukijoiden ulottuville niin pian ilmestymisen jälkeen. Olen kuitenkin iloinen, että nyt romaani on suomennettu uudestaan oikeilla nimillä ja sain itse lukea tämän version ensiksi. Unkaria osaamattomille on lopussa nimien ääntämisohjeet. Kadun- ja paikannimet Hassi taas on suomentanut, mutta niiden alkukieliset versiot löytyvät niin ikään kirjan lopusta.

Tosin huomasin unkarinkieliseen versioon verratessani (niin, osaan unkariakin, en vain niin hyvin että olisin saanut itseäni lukemaan kirjaa ensiksi sillä kielellä), että joitain pieniä asioita on jätetty pois, ehkä muutettukin – ilmeisesti lasten- ja nuortenkirjoissa katsotaan edelleenkin voitavan ottaa enemmän vapauksia käännettäessä, vaikka kirja on myös ajaton klassikko josta kaikenikäiset voivat nauttia.

Parhaita kirjoja joita olen tänä vuonna lukenut. Suosittelen lämpimästi.