sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Takaisin blogiin ja lukuhaasteita

Kuten allaolevasta kirjoituksesta käy ilmi, en sittenkään ole hylännyt kokonaan tätä blogia vaikka en ole tänne moneen kuukauteen mitään kirjoittanut. Syynä on ollut lähinnä työni, joka on ollut todella uuvuttava ja jossa lisäksi istun riesaksi asti tietokoneen ääressä. On tullut vähän huonosti jaksettua tehdä koneella mitään muuta kuin omaa luovaa kirjoittamistani (siinäkin muistikirja ja kynä ovat olleet mieleen) ja välillä vähän sähköpostia ym. Kuitenkin haluaisin yrittää ylläpitää kirjablogia, joten kokeillaanpa uudestaan. Luulen kumminkin, että minun pitää ajatella hommaa jotenkin uusiksi, sillä olen tainnut huomaamattani ottaa hieman liian suuria paineita siitä, kuinka pitkiä ja analyyttisia kirjoitusten pitää mielestäni olla. Vaikka se johtuukin osittain vain siitä, että minä en jotenkin osaa kirjoittaa muuten kuin pitkästi, ja analysointikin tulee kovin itsestään. Mutta jotenkin minun pitäisi osata ajatella niin, että tänne voi kirjoittaa myös lyhyesti ja kevyesti eikä jokaisen kirjoituksen tarvitse olla varsinainen kirja-arvio eikä varsinkaan viimeiseen asti hiottu.

Näin ollen:
- saatan kirjoittaa tänne alunperin ilmoitetun aiheen lisäksi myös yleisesti kirjoista, lukemisesta, historiasta ja muusta kivasta
- en välttämättä kirjoita kaikista lukemistani kirjoista (tänä vuonna en totisesti ole sitä tehnyt), ja toisaalta saatan kirjoittaa muistakin kuin blogin varsinaiseksi aihepiiriksi ilmoittamistani historian- ja historiallisista sekä vanhoista kirjoista
- arviot saavat olla myös pieniä ja lyhyitä, vaikka välttämättä en siihen ikinä pystykään

Ajattelin näin vuoden päättymisen kunniaksi osallistua pariin haasteeseen ensi vuonna. En tosin varmaan kaipaa yhtään enempää stressiä ja määrättyjä tavoitteita, mutta nämä täsmäävät aika hyvin sen kanssa mitä muutenkin haluan tehdä, joten "virallinen" haasteeseen osallistuminen lähinnä muistuttaa minua siitä. Ja toisaalta ei se nyt iso juttu ole jos en onnistukaan, vaan lähden tähän vain "kokeillaan jos"-meiningillä.

Ensinnäkin, koska minulla on oikeastaan kirjojenostokielto ennen kuin saan kohtuullisen monta omassa hyllyssäni jo olevaa kirjaa luettua, osallistun 24 kirjaa omasta hyllystä -haasteeseen. Valitsen kohta ne omat kirjat jotka aion yrittää ensi vuoden aikana lukea, ja listaan ne erikseen.

Toiseksi voisin osallistua Kansankynttilöiden kokoontumisajot -haasteeseen, jossa pitää lukea tietokirjoja ja mieluummin useammasta eri kategoriasta. (Huom. Linkki vie Haastavaa lukemista -blogiin, koska en nyt saa alkuperäisen haasteen tehnyttä blogia auki.) Ensimmäinen taso eli "sytkäri" ei liene minulle vielä haaste, koska historiankirjoja tosiaan luen ihan ilokseni ja toisaalta harrastan käsitöitä, joten kaksi kategoriaa ja kolme kirjaa täyttynee ihan noin vain. Sen sijaan voisin ottaa tavoitteekseni korkeimman tason eli hehkulampun, jolloin pitää lukea 9 tietokirjaa 4 eri kategoriasta - siinä täytyy minunkin jo tehdä muutakin kuin lukea historiaa ja virkata! Ja koska olen halunnut lukea monipuolisemmin, tämä sopii mainiosti. Laitan näille haasteille omat sivunsa tai jotain tänne blogiin.

Ja nyt lopetan lukuhaasteiden selailun ennen kuin liityn vielä useampaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti