Kirsi Vainio-Korhonen: Suomen herttuattaren arvoitus

Kirsi Vainio-Korhosen Suomen herttuattaren arvoitus (210 sivua, Edita, 2009) on kokoelma erillisiä historiallisia artikkeleita, jotka kertovat naisista ja arkielämästä 1700-luvun Suomessa. Jokaisessa artikkelissa kuvataan yksi tai kaksi naista, joiden elämässä oli jotain mielenkiintoista, vaikkeivät he ole varsinaisesti tunnettuja, ja joiden kautta voi kertoa paljon yleistä tuon ajan arkielämästä ja erityisesti naisten todellisuudesta. Tuon yleisen tiedon yhdistäminen yksittäisiin tarinoihin onkin yleensä tarpeen, koska näistä naisista on usein säilynyt vain yksittäisiä lähteitä eikä sen perusteella voi päätellä kaikkea. Muistaakseni yhdestäkään heistä ei edes ole kuvaa, vaan Vainio-Korhosen on täytynyt tyytyä kuvittamaan kirja aihepiiriin ja aikakauteen ylipäätään liittyvillä kuvilla, jotka kertovat jotain näiden ihmistenkin todellisuudesta, vaikka eivät heitä esitäkään.

Vainio-Korhonen on kuitenkin tässä niin kuin Sophie Creutzin ajassa mestari kertomaan ihmiskohtaloista, joista tiedämme vain vähän, ja yhdistämään heihin sitä arkielämää ja kulttuuria, jotka heitä melkoisen varmasti ympäröivät aikakausi huomioon ottaen. Vaikka osa tiedosta perustuu arvailuihin ja todennäköisyyksiin, se on selvästi kirjoitettu auki ja ainakaan minusta vaikutelma ei ole liian epäluotettava, sen verran paljon vankkaa tietoa on kuitenkin pohjalle. Muistan että sitä vastoin jätin suositun Anna Kortelaisen Virginie!-kirjan kesken siksi, että se tuntui perustuvan oikeastaan pelkälle spekulaatiolle, kun itse aiheesta ei ollut oikein mitään tietoa. Tässä kirjassa on kuitenkin enemmän faktojakin joista lähteä liikkeelle. Tiedot aikakauden yleisestä elämästä vain täydentävät sitä kuvaa, joka näistä naisista voidaan saada heidän jälkeensä jättämien papereiden ja muiden todisteiden perusteella. 

Mainitsin Sophie Creutzin ajan, ja Sophie Creutz onkin yksi niistä naisista, joista kirja kertoo, hänen ja hänen kälynsä kirjeiden kautta. Myös Jacobina Munsterhjelm, jonka päiväkirjat olivat yhtenä lähteenä Sophie Creutzin tyttären naittamisvaiheista, saa oman artikkelinsa tässä kirjassa. Jacobinan kautta kerrotaan suomalaisten nuorten aatelistyttöjen elämästä maalaiskartanossa. On myös hauskaa, että päiväkirjasitaatit on otettu mukaan kirjoitusvirheineen kaikkineen, se itsessään tuo eläväksi sen miten ylhäisimmissäkään piireissä ei kovin hieno kirjallinen sivistys ollut ihan sitä mitä nykyään ehkä kuvitellaan.

Kirjan oudolta kuulostava nimihenkilö, Suomen herttuatar, on Eva Merthen, josta ainakin Topelius on käyttänyt tuota romanttisen liioittelevaa nimeä, koska hän oli kenraali James Keithin suojatti ja rakastajatar – Venäjän armeijassa ollut skottisyntyinen Keith piti yllä miehityshallintoa Suomessa pikkuvihan aikaan ja hänestä ilmeisesti pidettiin täällä niin paljon, että hänelle kai jopa suunniteltiin Suomen herttuan arvonimeä. Jostain syystä Topelius ei puritaanisella 1800-luvulla nähnyt tarpeelliseksi panna pahakseen sitä, ettei pari ollut naimisissa, Vainio-Korhonen tuo Evasta vähemmän ihanteellisen kuvan kuin Topelius, mutta sitäkin kiinnostavamman. Muita kirjassa kuvattuja naisia ovat esimerkiksi Turun tuomiokirkon öylättileipoja, naisten kehruuopettaja, itse omaa kauppaliikettä pitänyt varakas mamselli Maria Augustin sekä muotitietoinen säätyläistyttöjen opettajatar Christina Krook. Heidän ja useiden muiden kautta muodostuu hyvin monipuolinen ja elävä kuva 1700-luvun arkielämästä etenkin naisten kokemuksessa. Kirjassa liikutaan paljon varsinkin Turussa, joka oli tuolloin Suomen pääkaupunki, mutta muuallakin Suomessa käydään välillä.

Kirsi Vainio-Korhosessa on sekin mainio puoli, että toisin kuin monet muut historiantutkijat, hän kirjoittaa todella hyvää ja nautittavaa suomen kieltä, jota lukee mielellään. Silti minkäänlainen akateeminen vakuuttavuus ei kärsi ainakaan minun mielestäni. Vainio-Korhonen myös kertoo selkeästi, mihin hänen tietonsa kulloinkin perustuvat. Sen tehdessään hän tuo samalla eläväksi sen, miten säilyneistä harvoista asiakirjoista voi päätellä entisajan ihmisten elämää. On kiehtovaa, kuinka hän usein käy läpi jonkun naisen perunkirjan tai muun hänen omaisuuttaan luettelevan asiakirjan, ja pystyy sen perusteella kertomaan koko joukon siitä, minkälaista hänen toimintansa oli, millaista elämää hän vietti ja minkälainen hänen varallisuutensa ja asemansa oli.

Tiivistetysti: tämä on todella mielenkiintoinen pieni kirja, ja Kirsi Vainio-Korhonen on yleensäkin aivan mainio lähde 1700-luvun elämäntavoista ja kulttuurista kiinnostuneille, ja ylipäätään niille jotka tahtovat tietää Suomen historiasta myös naisten, perheiden ja muutenkin tavallisten ihmisten kautta, ei vain kuninkaiden ja sotien mukaan. En ole mikään 1700-luku-ekspertti, joten en sinänsä pysty hyvin arvioimaan kuinka "oikeita" kaikki hänen kertomansa tiedot ovat ja onko jostain yksittäisestä asiasta kenties paljonkin kiistaa tutkijapiireissä, mutta ainakin Vainio-Korhonen on minut onnistunut vakuuttamaan siitä että on tehnyt tutkimuksensa huolellisesti ja tuntee aiheensa hyvin. Voin suositella tätä lämpimästi kaikille, joita aikakausi ja entisajan arkielämä kiinnostavat. Voi olla että neuvoisin historiankirjoihin tottumattomia aloittamaan Sophie Creutzin ajasta, koska yhden henkilön kautta kulkevaa tarinaa voi olla helpompi ja jännittävämpi seurata kuin monia artikkeleita. Mutta yhtä hyvä vaihtoehto tämäkin varmasti on, ja monipuolisempi koska kerrotaan hyvin monenlaisista ihmisistä.